![]()
annetun lain 11 a §:n 1 momentin (630/1991) mukaan velvollinen huolehtimaan siitä, että alle koulu- ikäisen lapsen vanhemmat saivat lapselleen kunnan järjestämän päivähoitopaikan. Tämän velvolli- suutensa laiminlyönyt kunta velvo- itettiin suorittamaan lapsen vanhemmalle vahingonkorvausta. Kunnan vastuuta ei rajoittanut vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin säännös. (Ään.) Ks. KKO:1997:141 |
Lapsi hukkui - käräjäoikeus tuomitsi kunnan viranhaltijan ja työntekijän sakkoihin kuolemantuottamuksesta.Miten tapaus olisi voitu vältää - vai olisiko se ollut vältettävissä?Asiaan on yhtenä osatekijänä vaikuttanut ainakin se, että lapsia on ollut hoidassa kuusi sallitun neljän sijaan. Olen aikoinani vaatinut Harjavallan Kaupunkia ryhtymään toimiin lapsimäärien saattamiseksi lainmukaisiksi. Pidin Harjavallan jopa yhdeksän lapsen ryhmiä turvallisuusriskeinä. Lääninhallitus moitti Harjavaltaa useaan kertaan. Harjavallan lapsimäärien ylityksistä kihlakunnansyyttäjä Tapio Niemensalo totesi seuraavaa: "...olisi kohtuutonta, että erään Harjavallan kaupungin sosiaalisihteeri Liisa Ikonen todettaisiin vastuullisena henkilönä syylliseksi kyseisessä asiassa rikokseen, koska hän on tiennyt lapsilukujen ylityksistä." Eli syyllisen tuomitseminen olisi kohtuutonta! Hei haloo - onko syyttäjä Niemesalo täys idiootti, vai mikä? Muita päätöksiä jotka annettu tekemieni kanteluiden johdosta: 8.10.2003 Länsi-Suomen lääninhallituksen päätös koskien Rauman päivähoitojärjestelyjä:"Lapsen hyvän hoidon turvaamiseksi lapsiryhmien koko perhepäivähoidossa ei saa ylittää asetuksessa määriteltyjä ryhmäkokoja." 8.10.2003 apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi Laitilan
kaupungin päivähoitojärjestelyistä: "Sikäli
kuin vaihtoehtona on tarjottu ylipaikkaa toisessa
päivähoitopaikassa en pidä menettelyä sopivana
edes silloin, kun kysymys on tilapäisestä
järjestelystä" LÄÄNINHALLITUKSEN
MÄÄRÄYS, lokakuu 2004: Harjavallan kaupungin
sosiaalilautakunnan tulee 1.12.2004 mennessä toimittaa
lääninhallitukselle selvitys perhepäivähoidon nykytilanteesta
ryhmäkokojen osalta sekä siitä, mitä on tehty
perhepäivähoitoryhmien saattamiseksi
lainsäädönnön edellyttämälle tasolle." * * * Lääninhallituksen "SALAINEN"
päätös
tästä klikkaamalla.
Petri Nurminen julkishallinnon asiantuntija datanomi |