Suomen Vaakuna

SUOMI - 2008 - FINLAND

VALTAKUNTA.INFO 2008





Toni Rissanen
Marko Peltonen
Toni Rissanen Kokemäen poliisista
kirjaamassa kunnianloukkausrikosta
6.1.2008.

DRAGON MELONNAT 28.6.2008
Marko Peltonen Kokemäen poliisista
kirjaamassa työsyrjintärikosta 8.1.2008.

Harjavalta.net 2008


Rappukäytävää videoinut syyllistyi salakatseluun

21.5.2008 12:53 Heli Paananen

Jyväskylän käräjäoikeudessa luettiin tiistaina syyte salakatselusta miehelle, joka oli lähes kahden vuoden ajan kuvannut ovisilmästään Jyväskylässä sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä kulkeneita henkilöitä. Oikeus katsoi miehen syyllistyneen rikokseen, mutta jätti hänet vähäisyysperusteella rangaistukseen tuomitsematta.

Vuonna 1983 syntynyt mies oli asentanut ovisilmän paikalle valvontakameran, jonka oli yhdistänyt tietokoneeseen sekä televisioruutuun. Toukokuun 2006 ja helmikuun 2008 välisenä aikana mies oli tallentanut useita satoja tiedostoja. Tallenteissa näkyi käytävässä vilahtelevia ihmisiä. Mies kertoi luulleensa toiminnan olevan sallittua. Hän kertoi olleensa kiinnostunut tekniikasta ja halunneensa tietää mitä rappukäytävässä tapahtuu, sillä joku oli käynyt ryskyttämässä ovea ja kirjoitellut lappusia.

Poliisi havaitsi valvontakameran käytyään muista syistä asunnossa. Oikeus tuomitsi miehen menettämään valtiolle valvontakameran sekä tietokoneen kovalevyltä tallennetun datan.







Kirjoituksia:

Tietovuotoja viikon välein?

Tietovuoto voi käydä kalliiksi (vastaus om:lle).